Puukkopistin m/2021 tarinoineen - nyt upeana RUK:n satavuotisjuhlapuukkona...
Puukkopistin m/1919 on tänään jo yli satavuotias. Vuonna 2021 valmistettava uutuusversio on syntynyt Iisakki Järvenpää Osakeyhtiön varastosta löytyneiden vanhojen osien ja työkalujen myötävaikutuksella. Kolme uutta "sovellusta" poikkeavat aikaisempien valmistajien malleista. Tämän uusimman mallin tuotanto-oikeus on Kauhavalla. RUK:n kurssimerkkiä tälläkin kertaa - eri muodoissaan - käytetään RUK:n johdon myöntämällä luvalla.
Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1919 suunnittelema puukkopistin kuului sivuaseena aliupseerien juhlapukuun m/22. Puukkopistin on ollut silloisen puolustuslaitoksen lisäksi käytössä Rajavartiolaitoksessa, poliisilla ja palomiehillä. Esimerkiksi palomiehet käyttivät puukkopistintä löydetyn kuva-aineiston perusteella juhlan sijasta vaativien palvelustehtävien yhteydessä, kuten sotaväkikin sotien aikana.
Iisakki Järvenpää Osakeyhtiössä pohdittiin kevättalvella 2018 mahdollisuutta käynnistää puukkopistimen uustuotanto. RUK-museolla mietittiin vastaavasti syyskauden alussa 2020 mahdollisuutta tuottaa RUK:n satavuotishistoriaan liittyen juhlapuukko, joka linkittäisi eri yhteiskuntatahoja sekä RUK:n pitkää historiaa. Kannikkeen ja Iisakki Järvenpää Osakeyhtiön välinen juhlapuukkoyhteistyö sai alkunsa tässä kehyksessä. Erityisesti Reserviupseerikoulua ja reserviupseerikoulutuksen taustoja ajatellen puukkopistin oli käytössä myös kouluttajakokelaiden eli santsarien sivuaseena. Historiallisen pitkän aikasillan myötä kunnioitetaan niin pistinpuukon tekijöitä kuin puukon kantajia. Kolme puukkopistimen versiota on nimetty tarinoiltaan merkittävien henkilöiden mukaan. Nimet ovat ”Heikki”, ”Viljo” ja ”Tuomas”.
"Heikki"
Useista RUK:n kantahenkilökuntaan kuuluvista kehittyi vuosien ja kurssien myötä suorastaan legendaarisia hahmoja. Eräs ensimmäisten vuosikymmenien maineikkaista kanta-aliupseereista oli kurssien 2-43 vääpeli Heikki Saarinen. Hän suoritti itse 27. kurssin vuonna 1934. Myöhemmin Saarinen palveli RUK:ssa pataljoonan adjutanttina luutnantiksi ylennettynä.
"Viljo"
Eversti Viljo Kauppila oli yksi niistä RUK:n johtajista, jonka aikana puukkopistin kuului sivuaseena aliupseereille ja kouluttajakokelaille eli santsareille. Kauppila johti Reserviupseerikoulua Haminassa vuosina 1928-1933 kursseilla 15-24. Eversti Kauppila palasi RUK:n johtoon talvisodan aikana tammikuussa 1940. Hän johti reserviupseerikoulutusta Niinisalossa kursseilla 44-61 vuosina 1940-1945 ja vielä vuoden 1946 puolella muita velvoitteita. Koulun nimi muutettiin 25.7.1941 Upseerikouluksi, UK. Täten eversti Viljo Kauppila on johtajavuosiltaan pitkäaikaisin koulun johtaja.
"Tuomas"
RUK:n juhlakirjojen sivuilla näkee kuvia santsareista, joiden asussa sivuaseena on puukkopistin. Mannerheim-ristin ritari kersantti Tuomas Gerdt määrättiin oppilaaksi Niinisaloon Upseerikoulun kurssille 57 vuonna 1943 ja kouluttajakokelaaksi eli santsariksi kurssille 58 vuonna 1944. Monella tapaa tyylikäs ja esimerkillinen Gerdt yleni vuosien saatossa kapteenin arvoon. Hän oli vielä myöhemmin tuttu näky useissa RUK:n tapahtumissa ja johtamistaidon luennoilla.